rokmystage


Vuoden ensimmäinen kirja kohta luettu

Posted in Elämä - päikkäri siis jollain tapaa by rokmystage on the Tammikuu 6, 2011

Tänään oli tarkoitus lukea joululahjaksi saatu Ensimmäinen siirtokunta (kirjoittanut Justin Cronin) loppuun, mutta oli kaikenlaista muuta ohjelmaa niin paljon, että ei onnistunut. :)

Vielä olisi muutama sata sivua jäljellä, joista vielä tämän illan aikana voisi sellaiset satakunta sivua lukaista. Nyt on kuitenkin päästy yli kirjan keskiosaa vaivanneesta hienoisesta suvantovaiheen tunnusta ja meno alkaa käydä taas jännäksi.

Kirja tuo jossakin määrin mieleen E.E. Knightin The Vampire Earth -sarjan, jossa maita ja mantuja hallitsee vampyyrit (joskaan ei sellaiset vampyyrit kuin viime aikojen vampyyri-hömppä on tehnyt tutuiksi). Kyseisessä sarjassa “vampyyrit” ovat eri planeetalta kotoisin olevia “muukalaisia”, jotka ovat oman kotimaailmansa tuhoa karkuun lähteneitä “uudisasukkaita”.

Ensimmäisessä siirtokunnassa on hieman samankaltainen asetelma, tässä kirjassa tosin ihmisiä on vähemmän. Yhdysvaltain armeijan tutkimus, jolla pyritään tekemään koehenkilöistä yli-ihmisiä (jotka ikääntyvät hitaammin, paranevat nopeammin ja niin edelleen) menee karmaisevalla tavalla pieleen. Lopputuloksena koehenkilöt pääsevät karkuteille ja, kuinka ollakaan, koehenkilöiden kantama virus on tarttuva ja tarttuu, kuinkas muuten, puremasta tai joissakin tapauksissa myös pelkästä fyysisestä kosketuksesta.

Muutamassa päivässä tartunnan saaneita on jo runsaasti, ja kuten arvata saattaa, ihmiskunta kokee kovia eikä siitä paljoa jäljelle jää. Pitkähkön alustuksen jälkeen siirrytään seuraamaan pienen siirtokunnan elämää. Siirtokunnassa on enää vajaat sata henkilöä ja pian tämä (kenties viimeinenkin) uhkaa romahtaa.

Tähän asti kirja on ollut ehdottomasti yksi parhaista, joita olen lukenut. Olisiko jopa tämän vuoden paras luettu kirja? Ainakin melko korkealle tulee sijoittumaan. Vaikka kirjaa en vielä loppuun asti ole lukenutkaan, voi jo melkoisella varmuudella sanoa, että tulen lukemaan myös luvassa olevat jatko-osat. Ja mikseipä voisi myös katsastaa kirjan pohjalta suunnitteilla olevan elokuvan, jahka se joskus näkee päivänvalon.

[edit] Erinomainen kirja, voin suositella. [/edit]